Yksittäiset ohjelmat
Ohjelmat toteutetaan pääasiassa ulkona. Oppilaat saavat itse tutkia, tehdä ja kokea luontokouluopettajan opastuksella.
Ohjelmat voidaan toteuttaa suluissa mainituissa toimipaikoissa. Ohjelma ilman erillistä mainintaa voidaan toteuttaa kaikissa toimipaikoissamme.
YLEISTÄ:
Johdanto leirikouluun Johdannon aikana tutustutaan leirikoulun lähiympäristöön ja –luontoon leikin avulla ja aisteja käyttäen, käydään läpi meriturvallisuus, jokamiehenoikeus sekä järjestyssäännöt.
Kokoontuminen ja info Joka päivä päivällisen jälkeen kokoonnutaan n. puoleksi tunniksi kirjoittamaan leiripäiväkirjaa, saamaan tietoa seuraavasta päivästä yms.
LUONTO- JA YMPÄRISTÖTIETO:
Verkkojen lasku ja nosto sekä kalan anatomia (Ei Heinänokassa) Illalla puolet luokasta laskee verkot soutuveneestä. Seuraavana aamuna toinen puolet luokasta nostaa verkot. Yhdessä selvitetään verkot ja selvitetään mitkä kalat saimme saaliiksi. Lopuksi tutustutaan kalan anatomiaan pienryhmissä.
Rantatutkimus Pienryhmissä selvitetään mitkä ötökät ja kasvit löytyvät rantavedessä ja rannalla. Välineinä tutkimuksessa meillä on pohjanoudin, haavit, luupit, vesikiikarit yms.
Vesitutkimus Pienryhmissä selvitetään meriveden laatua, selvitetään mitä rehevöityminen tarkoittaa ja mitä sen estämiseksi voi tehdä. Tutustutaan myöskin mm. veden kiertokulkuun.
Metsätutkimus Tutustutaan metsään itse tutkimalla ja kokemalla.
Kasvien keräily ja prässäys Opitaan kasvien keräilyn ja prässäyksen perusteet sekä miten tehdään herbaario.
Lepakkotieto Opitaan ensin hieman lepakoiden salaperäisestä elämästä ja illan hämärtyessä yritämme löytää lepakoita lepakkotutkan avulla.
Linturetki Tarkkaillaan mitkä linnut saaristossa voi tavata. Puolet ryhmästä kerralla käy linturetkellä ja toisella ryhmällä on lintuaiheista ohjelmaa luontokouluopettajan kanssa.
Maanvartijat, 10 -11 (12) –vuotiaille (UUTUUS ) Yhdysvalloissa kehitetty kahden päivän ohjelmakokonaisuus joka valmistaa osallistujia käyttämään vähemmän energiaa ja materiaaleja. Maanvartijat on taianomainen ohjelma, joka on tarkoitettu 4-5 (6) luokan oppilaille. Maavartijat vaati luokan oman opettajan osallistumista ohjelma alku ja jälkityöskentelyyn luokan kanssa omassa koulussa.
Vierailu lammastilalla (Kirjais) Lammastilalla tutustutaan lampaisiin ja lammashoitoon. Lampaita saa ruokkia ja silittää ja pikkulampaat voi jopa pitää sylissä. Lopuksi huovutetaan itsellemme pienen muiston. Lammastilalle on 4 km kävelymatka Kirjaisista.
Sinisimpukan luontokeskus (Dragsfjärd) Saaristonmeren kansallispuiston luontokeskus Kasnäsin niemellä Kemiönsaaren eteläosassa. Luontokeskuksen näyttelyt kertovat elämästä meren pinnan alapuolella, kansallispuistosta yleensä sekä alueen kallioperän kehittymisestä. Oppaina toimivat luontokeskuksen omat oppaat.
ERÄSTELYÄ:
Patikkaretki Muutaman tunnin tai koko päivän kestävä kävely vaihtelevassa luonnossa hieman enemmän liikuntaa kaipaaville ryhmille. Patikkaretken aikana seurataan luonnon ilmiöitä ja harjoitellaan suunnistusta. Retken aikana syödään mukaan tuodut eväät.
Tulen sammuttaminen Harjoitetaan 10 hengen ryhmissä tulen sammuttamista paikallisen VPKn opastuksella.
Leirinuotio Sytytetään leirinuotio yhdessä, lauletaan ja leikitään samalla kuin nuotiolla syntyy kunnon hiillos. Hiilloksella paistetaan makkaraa ja tikkuleipää.
Yösuunnistus (ainoastaan syksyisin) Suunnistetaan taskulampun avulla pareittain lähimetsään heijastinrataa pitkin.
Melontaa Tutustutaan melonnan perusteisiin melontaoppaan johdolla ja melotaan Kajaakeilla pienen lenkin rannan läheisyydessä. Kajakkeja on 14 joten ryhmä jaetaan kahtia ja melotaan vuoroissa. Toinen puolet ryhmästä soutavat melojien seurassa ja tekevät melontaan liittyviä tehtäviä luontokoulun opettajan johdolla.
Kiipeilyä
Tutustumme kiipeilyyn kiipeilyoppaan johdolla( Salo).
Erätieto Tutustutaan retkeilyn perustaitoihin esim. nuotiotekoon, suunnistukseen, retkikeittimen käyttöön, ensiapuun sekä mitä kannattaa tehdä mikäli retkellä eksyy.
Telttaretki autiolle saarelle Vietetään yö kymppiteltoissa autiolla saarella. Ohjelmaan kuuluu myös erätietoa, leirinuotio ja tietysti saareen tutustuminen. Saaret: Gråsö (Nauvo) Gråsön saari kuuluu Stenskärin saariryhmään Gullkrona selällä. Immaskär (Houtskär) Immaskär sijaitsee Houtskärin ja Ahvenanmaan välillä, keskellä Kihtiä. Saari on täysin koskematon. Konungskär Konungskärin saari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja sen niityt on kunnostettu alkuperäiseen muotoonsa. Saaressa on pieni autiomökki ja aaressa voi olla lampaita ja lehmiä. Yxskär (Dragsfjärd) Yxskärin saari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja sen niityt on kunnostettu alkuperäiseen muotoonsa. Saaressa voi olla lampaita ja lehmiä
KÄDENTAIDOT:
Vaappujen teko Valmistetaan vaappuja itse alusta loppuun.
Solmut Opitaan tavallisimmat solmut ja tehdään oma pieni leirikoulumuisto solmuja käyttäen.
Lankojenvärjäys kasveilla Värjätään villalankaa itsekeräämillämme kasveilla
LEIKKIMIELISTÄ:
Matikkaa ulkona Opitaan matikkaa hieman uudella tavalla,-ulkona ja leikkimielisesti! Ohjelma perustuu Ruotsin luontokouluyhdistyksen kehittämän aineistoon.
Metsägolf Hupaisa metsägolf pelataan luonnossa, muttei ihan umpimetsässä. Tarkoituksena on osua kävyllä tai tennispallolla puihin ym. maalipisteisiin mahdollisimman vähillä lyönneillä. Varustuksena toimii itse tehty maila tai sählymaila. Frisbeetäkin voi käyttää.
Leikkimielinen loppurysäys Leiriviikon lopuksi pidetään leikkimieliset kisat missä hyödynnetään leirin aikana opitut taidot ja tedot.
Yhteistötaitoja leikin kautta Leikkimielisten harjoitusten kautta kehitetään luokan yhteistyötaitoja.
RETKET:
Retki saaristokylään Päivän kestävä retki saaristokyläkohteeseen. Retken aikana tutustutaan saaren luontoon ja kulttuuriin sekä syödään kenttälounas. Saareen mennään taksivenekyydillä. Retkikohteet: Stenskär (Nauvo) Stenskärin saari sijaitsee keskellä Gullkronan selkä. Saaressa tutustutaan Janssonin kalastajaperheeseen, nostetaan verkot Stig Janssonin kanssa ja tutustutaan saaren luontoon luontopolkua pitkin. Kenttälounas johon kuuluu vastasavustettua kalaa, syödään viereisellä autiolla saarella. Boskär (Nauvo, Korppoo) Boskärin saari kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja on kansallispuiston perinnemaisemahoidon vanhimpia kohteita. Tutustutaan saaren ainutlaatuiseen luontoon, syödään kenttälounas ja nautitaan saaren rauhasta ja kauneudesta Jungfruskär (Houtskär) Jungfruskär kuulu Saaristomeren kansallispuistoon. Luontopolulla tutustutaan kansallispuiston vanhimpaan perinnemaisema-alueeseen sekä saaren mielenkiintoiseen historiaan. Saari oli vuoteen 1999 puolustusvoimien käytössä. Saaressa on edelleenkin kolme tykkiä. Pitkään yleisöltä suljettuna olleella saarella saa nyt vapaasti vierailla. Aspö (Korppoo) Aspön saarella on asutusta vuoden ympäri. Aspössä tutustutaan saaren luontoon ja syödän kenttälounas. Vänö (Dragsfjärd) Päivän aikana nostetaan verkot kalastajan kanssa, tutustutaan lammasfarmiin ja saadaan opetella saaristotaitoja, esim. solmujen tekoa tai merimerkkejä.
Seilin saari (Nauvo, Korpoo, Houtskär) Aiemmin spitaalisten ja muiden epätoivottujen karkotuspaikkana toiminut Seili tarjoaa mahdollisuuden tutustua sen mielenkiintoiseen mutta järkyttävään menneisyyteen. Saaren idylli kukkivine ketoineen ja vanhoine puukirkkoineen on kaunista katseltavaa. Saaren nimi ruotsiksi Själö tarkoittaa sielusaarta. Saarelle mennään yhteysaluksella ja retkieväät syödään laivamatkan aikana.
Rosalan viikinkikeskus (Dragsfjärd) Viikinkikeskus Rosalan saaressa tekee tunnetuksi muinaisen viikinkien idäntien, joka halkoo saaristoamme. Viikinkiaikaisiin uskomuksiin ja elämäntapaan tutustutaan rekonstruoidussa viikinkikylässä ja näyttelyissä. Kouluryhmille tarkoitettu aikamatka tuhannen vuoden taakse sisältää pukeutumisen viikingeiksi, leivän paistamista avotulella, jumalille uhraamista ja esisiunauksen Valkokristuksen uskoon. Tilauksesta myös ruokailu viikinkien tapaan.
Korpoströmin saaristokeskus (Korpoo, Houtskär, Nauvo) Vieraillaan uudessa saaristokeskuksessa. Keskuksen perusnäyttelyn tarkoitus on tuoda esiin se, miten ihmiset saaristossa elivät ja saivat toimeentulonsa vuorovaikutussuhteessa luonnon kanssa. Samalla haluamme näyttää sen muutoksen, jonka saaristolaiskulttuuri on satavuotisessa aikaperspektiivissä käynyt läpi. Näyttelyn aiheet koskettavat pääasiassa koko Saaristomeren aluetta, mutta mukana on myös tunnusmaisesti korppoolaista materiaalia.
Bengtskärin majakka (Dragsfjärd) Majakkasaari sijaitsee ulkomerellä ja kuuluu Dragsfjärdin kuntaan. Pienellä luodolla seisova massiivinen kivirakennus herättää ihmetystä. Majakan historia taisteluineen ja tosikertomus majakan lapsista ja koulunkäynnistä saarella avaa silmät ihan eri todellisuudelle. Ja sitten ne näkymät tornista.....HUOM! Säävaraus!! .
Sagalund (Dragsfjärd) Ulkoilmamuseo, jonka perustaja Nils-Oskar Janssonilla halusi toteuttaa Skansenin mallin mukaan. Sagalundin alueella on 47 vanhaa rakennusta käräjätuvasta talonpoikaisrakennuksiin. Alueen keskellä on ruusutarha. Tjudan pedagogia on koulurakennus 1600-luvulta. Siellä koululaiset saavat palata ajassa sadan vuoden taakse ja nauttivat opetusta tuon ajan metodien mukaan. Opettaja on ankara ja muistiinpanot tehdään rihvelitaululle. Sagalund tekee historian eläväksi erilaisten roolihahmojen ja tapahtumien avulla.
Purjehdusretki saaristossa (Dragsfjärd) Jahti Eugenialla tai kuunari Ingalla voi oppia perinteisestä talonpoikaispurjehduksesta saaristossa ja kokeilla sitä itse. Kaikki saavat osallistua laivan toimiin. Purjehdusretken kohteena esim. Högsåra, jossa käydään tutustumassa luotsimuseoon tai Rosala tai Vänö. . |